Törmäsin tuossa taannoin mielestäni hyvin huvittavaan
lehtijuttuun (
joka löytyy tästä), jossa kerrottiin monien vanhempien järkyttyneen, sillä
televisiossa oli näytetty pätkä, jossa kaksi poikaa vetävät käteen WC-tiloissa…
Aivan vain uteliaisuuttani kaivoin Youtubesta kyseisen pätkän, ja kuten
arvelinkin, niin media ja osa vanhemmista, teki jälleen kärpäsestä härkäsen. Olen
melkeinpä sitä mieltä, että tuskin monikaan seitsemänvuotias elää epätiedossa
siitä, että mitä nämä pojat videolla tekivät. Ja minusta se ei välttämättä ole huono asia.
Muistaakseni kyllä jo ala-asteikäisenä opeteltiin, että
mistä ne lapset tulee, ja että haikaralla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Ja muistan myös, kun silloin ikäiseni poikakaverit surffailivat meidän
kotikoneella aikuisviihdesivustoilla silmät kiiluen, kun ei se siellä netissä
ole kovin vaikeaa klikata sitä ”kyllä olen yli 18-vuotias”-nappia… ja myöhemmin
itse sain siitä syyt niskoilleni. Ja kyllä, he kaikki tiesivät hakusanat englanniksi,
että mitkä sinne googleen pitää kirjoittaa, jotta saisi blondeja paljastissisiä
naisia ruudulle tai vaikkapa mieluummin ison ryhmän `tuhmia´ punapäitä.
Palaten aiheeseen, eli siihen monien aikuisten mieltä
järkyttäneeseen videoon. Videon
ikärajaksi on asetettu 7 vuotta, mikä on minusta aivan sopiva, sillä kriittiset
paikat ovat kokoajan peitetty eikä muutenkaan siinä näy mitään mieltä kauhistuttavaa.
Okei, ihmiset ovat yksilöitä, ja se mikä ei välttämättä olisi silloin minua
hirvittänyt, saattaisi kyllä jollekin toiselle olla traumaattista. Ja siksi
nämä ikärajatkin ovat yleensä suosituksia, en minäkään katso kaikkia k-18
kauhuelokuvia, vaikka minulla lupa niihin nykyään onkin..
Pointtina haluan tässä tekstissä tuoda esiin sen, että missä
s**tanan hyvinvointiyhteiskunnassa
lapset kääritään pumpuliin ja hyssytellään,
että ei tuollaisia asioita oikeasti tapahdu. Olen varma, että jokainen
7-vuotias poika, miksei tyttökin, on varmasti kokeillut, että mikäs juttu
siellä jalkojen välissä on ja niitä joita asia oikeasti kiinnostaa, osaa
netistä ja muualta myös etsiä asioita.
Toki olen myös sitä mieltä että vanhempien
tulisi kertoa niistä netin vaaroista ja että aivan kaikki siellä ei ole
mitenkään todelliseen elämään liittyvää, ja seurata ehkä hieman millaisilla
sivustoilla se oma lapsi surffailee, mutta hei jooko, järki käteen! Jos noista
asioista ei saa puhua ääneen, niin älkää sitten myöhemmin tulko itkemään, että
miksi juuri se meidän Meri sai sen sukupuolitaudin tai vastaavan.
Jotkin vanhemmat eivät vain halua uskoa, että se oma lapsi kasvaa kokoajan, ja haluavat pitää heidät siellä tutussa ja turvallisessa mielikuvitusmaailmassaan, jossa ei ikinä aikuistuta…
-Essi
Ps. Aiheena tämä on ehkä turhan laaja ja tästä varmasti saisi enemmänkin tekstiä. Ja sen verran haluan myös muistuttaa, että minulla ei vielä omia lapsia ole, joten mielipiteeni tulee ehkä olemaan toinen siinä vaiheessa kun niitä lapsia on...